Historia

Heli Ruotsalaisen harrastuksiin on pienestä pitäen kuulunut kaikenlainen taiteellinen itsensä ilmaiseminen. Helin ”ensilevytys” tapahtui 2-vuotiaana, kun hän lauloi äänitteelle silloisen bravuurinsa; Mörkö se lähti piiriin. Ala-asteella samainen tyttö rakasti esiintymistä niin paljon, että opettajatkin pelkäsivät hänen kevät- ja joulujuhlissa intoutuvan liikaa. Nilsiästä kotoisin olevan Helin nuoruusvuosia värittivät lukuisat harrastusriennot, kuten tanssikurssit, harrastajateatteri, ilmaisutaidon kurssit sekä piirtäminen ja runojen kirjoittaminen. 14-vuotiaana Heli sai joululahjaksi hartaasti toivomansa kitaran. Koska Heli ei vielä silloin osannut soittaa juuri mitään, hän alkoi säveltää omia biisejä, koska niihin sai ”helppoja sointuja”. Vaikka kitaran soittaminen hiipuikin vähitellen pois lauluharrastuksen lisääntyessä, on taiteellisesti lahjakas Heli jatkanut omien kappaleiden tekemistä näihin päiviin asti.

Lauluopinnot alkoivat 16-vuotiaana ensin Kansalaisopistossa ja myöhemmin laulaja Marjorien yksityisoppilaana. Niihin aikoihin Heli osallistui myös ensimmäisiin laulukilpailuihinsa ja alkoi saada kokemusta tanssiorkesterin kanssa keikkailemisesta. Laulaminen pysyi edelleen rakkaana harrastuksena, kunnes viisilapsisen perheen keskimmäinen muutti 18-vuotiaana Ikaalisiin opiskelemaan käsi- ja taideteollisuusalalle. Heli kävi Ikaalisissa opintojensa ohella yhdeksän kuukautta kestäneen artistikoulutuksen, jonka aikana hänen päässään alkoi entistä vahvemmin itää haave laulajan ammatista. Vuonna 2000 nuori laulajalupaus kruunattiin Iskelmän SM-kilpailussa Iskelmäprinsessaksi ja pari vuotta myöhemmin irtosi voitto Saarenmaan valssi –laulukilpailusta. Kun Heli 23-vuotiaana sai esinesuunnitteluartenomin paperit takataskuunsa, veti laulaminen yhä enemmän puoleensa.

Esiintymiskokemusta haettiin muun muassa Perheskandaali–showsta. Musiikkipainotteinen ja vauhdikas show toteutettiin Ikaalisissa Ideasta Estradille -koulutuksen puitteissa vuonna 2004. Ahkerointi musiikin parissa kantoi viimein hedelmää, kun Heli samana vuonna nappasi ylivoimaisen voiton Somero Soikoon –laulukilpailusta. Badding -henkisestä kisasta poikinut ensisingle Illan varjoon tiemme johtaa soi tiuhaan tahtiin radioaalloilla ja menestyi kunniakkaasti myös 
Tätä Suomi Tanssii -listalla.
Seuraavien sinkkujen (Tuulen suuntaan, Enkelin kasvot, Rauhaton sekä Kukkamekko) vastaanotto oli debyytin kaltainen.  
Kaikki viisi Helin ensimmäistä singleä ovat olleet Radio Suomen soitetuimmat listaykkösenä, mihin ei kukaan muu ole vielä Suomessa yltänyt! Näiden 
menestyksekkäiden sinkkujen takaa löytyy sama ässäpari;
Ilkka Vainio ja 
Pertti Haverinen
.

Kesäkuussa 2007 julkaistiin Helin ensimmäinen albumi Tuulen suuntaan. Sinkkubiisien lisäksi levyllä kuultiin ensi kertaa myös artistin omaa tuotantoa. 
Heli voitti esikoisalbumillaan radioiden musiikkitoimittajien kesäkuun Kuukauden levy -äänestyksen tasapisteillä Taikakuu-yhtyeen kanssa. Helmikuussa 2008 Heli sai lisää tunnustusta, kun hänet valittiin Iskelmä Gaalassa Vuoden tulokkaaksi 2007. Palkinnot jaettiin yleisöäänien perusteella. Tihentyneen keikkailun lisäksi laajan äänialan omaava sopraano on laulanut myös stemmoja sekä tehnyt Radio/TV -mainoksien spiikkauksia. Helin
ohjelmisto koostuu rautalanka -henkisestä tanssittavasta iskelmämusiikista.